VALMISTAUTUMINEN
Kesäkuu jatkoi samaa omituista kulkuaan kuin toukokuu. Viikkoa ennen suunniteltua pohjoisen reissua tuli Kuusamossa lunta ja räntää ja lämpötila painui lähelle nollaa. Kuva-aineisto ja tekstit edellisen viikon Nutsista nosti kauhunhikeä pintaan. Sohjoa ja lunta polviin saakka, liejua ja liukkaita polkuja. Mihin siis olimme ryhtymässä !
Viimeisen viikon käytimme työpäivien jälkeen valmisteluihin. Luimme oppaita, tsekkasimme varusteita, katsoimme YouTubea ja teimme kulinaarisia testejä kuivattamalla kotona retkimuonaa. Jouni Laaksosen Karhunkierros retkiopas sekä vasta julkaistu päivitetty painos kansallispuistoista tarjosivat runsaasti käytännön vinkkejä ja valmiita päivämatkaehdotuksia. Kaikki tämä kasvatti suuresti odotuksiamme.
Miksikö valmistelut saivat tällä kerralla niin suuren painoarvon. No, tämä oli ensimmäinen pitkä eli 82 kilsainen ja monipäiväinen reissumme. Ja me todellakaan emme aikoneet tulla maitojunalla kotiin!
Etukäteissuunnittelussa päädyttiin myös starttaamaan auto tiistaiaamuna 6.6 ja viettämään ensimmäinen yö herroiksi Kuusamossa hotellissa lemmikkihuoneessa., sillä koiravanhus lähti mukaamme. Ajomatkalla löimme vetoa siitä, millä korkeudella puut ovat vielä lehdettömät ja missä näkyy ensimmäinen poro. Lehdet puuttuivat heti Kajaanin jälkeen ja poro pasteerasi tienposkessa Hyrynsalmella ennen Hiljaista kansaa. Illalla syödyn aterian, kunnon yöunien ja ruhtinaallisen aamupalan turvin saattoi seikkailu alkaa.
1.PÄIVÄ 7.6 Hautajärvi - Savilampi 15 km
Olimme räknänneet ruokamme niin, että nauttisimme päivittäin puuroaamiaisen, pienen kevyehkön lounaan, tarvittaessa välipalapatukkaa ja illalla leirissä pääaterian. Good plan! Reissun eka tauko pidettiin Perttumakoskella katsellen kosken kuohuja nuotiotulen läpi. Hotelliaamiainen painoi vielä mahassa, joten kahviin ja patukkaan siinä tyydyttiin. Auringonlämpö poskilla veti suupielet pakosta hymyyn. Perttumakoskella kohdattiin ensimmäisen kerran reissukavereita. Tulimme huomanneeksi, että nauhamaisella reitillä samat naamat näkyivät samoilla tauko- ja leiripaikoilla. Osan kanssa kohdattiin kerran, osa kulki samassa rytmissä kanssamme. Matkan aikana vaihtui monet vinkit, rupateltiin niitä näitä ja jaettiin kokemuksia. Ajatus, että ihmisiä kohdataan ilman seuranpidon vaatimuksia niin, että oma yksityisyys pysyy, oli vapauttavaa. Jos jututtaa, niin jutellaan, mutta jos haluaa hiljaisen tilansa, sekin onnistuu, kun kanssakulkijoita kunnioitetaan.
Perttumakoskella pääsimme vihdoin kulkemaan jokivarsia myöten. Karhunkierroshan on siitä hieno, että villinä juokseva vesi on läsnä liki koko ajan. Pelkkä joen läsnäolo oli hieno ja tarjosipa ennen Vasaojan laavua keskellä jokea möllöttävän Rupakiven. Rupakivi on kallion eroosiosta jäänyt kivipaasi. Korkeutta se kuutisen metriä. Paaden ympärille on kertynyt ajansaatossa maa-ainesta, joten niinköpä lienee, ettei virtaava vesi enää niin ärhäkästi nakerra paaden vartta ohuemmaksi.
Savinajoen välillä suvantojen välillä pärskähtelevien koskien lähellä, reitti jatkui ensimmäisen yön majapaikkaamme Savilammelle. Tässä kohdassa Savinajoki laskee Savilampeen. Savilammen laavu ja autiotupa ovat aivan joen varressa notkelmassa ja jääkylmä vesi sai myös ilman tuntumaan viileälle. Ja se joki mistä nyt puhun, on vihdoin Oulankajoki. Ensimmäisen päivän matka tuntui jaloissa, olo oli hikinen ja oli ilo kaivaa yllätyksenä mukaani nappaama lonkero rinkasta. Vaelluskengät vaihtui crockseihin ja kun vielä sai vatsansa täyteen, oli olo levollinen. Seitsemän aikoihin porukkaa oli jo jonkin verran, mutta autiotupa tyhjä. Niinpä sieltä varasimme itsellemme yösijan. Yö ilman hyttysiä ja lämpimässä kuulosti erittäin hyvälle. Harvoin saa käydä nukkumaan kosken hirsien vaimentamaa kohinaa kuudellen.
2. PVÄ 8.6 Savilampi - Oulangan leirintäalue 12 km
Huomenta ( synttäri sellaista) ! Aikamoinen trafiikki kävi autiotuvalla yöllä. Kuistilla kopisijoita ja oven nyhtäjiä piisasi myöhään ja telttoja oli ilmestynyt kuin sieniä sateella tuvan läheisyyteen. Puurot siinä keitettiin ja heitettiin nassuun ja lähdettiin päivän taipaleelle. Sehän alkoi tuvan nurkalta ylittämällä riippusillan ja kapuamalla pari sataa porrasta ihastelemaan Oulangan kanjonia ja köngästä ( kosket ovat tästä lähtien nyt sen nimisiä) yläilmoista. Komeat oli näkymät!
Savilammelta Taivalkönkäälle tulimme ensimmäistä kertaa paremmin tutuksi juurakkoisten polkujen kanssa. Loppumatkasta olimme kyllä sitä mieltä että orastanut ystävyys oli varsin yksipuolinen. Pidimme töyräällä tauon vain huomataksemme, että alhaalla Taivalkönkään vieressä Autiotuvan pihapiirissä olisimme saaneet nauttia auringosta ja näkymistä enemmän. Tyhmät me! Hieno paikka ja hieno miljöö ja könkään yli siirryimme matkaa jatkamaan riippusiltaa pitkin joen/lammen itäpuolelle. Tässä Hautajärveltä lähteneisiin retkeläisiin yhtyy Ristijärveltä lähtenyt porukka. Täältä polku kulki etäämmällä vesistöstä ja oli paitsi juurakkoista, myös kivikkoista. Tulimme siis varsin tutuksi tämän toisen reitti elementin kanssa. Riippusilloilla kohtasimme puolitoista viikkoa reissussa olleet naiset. Sisulla ja sinnikkyydellesi nämä kaksi ikäneitoa matkaansa pakersi. Nostin kuvitteellista hattuani.
Runsulammella vietettiin ruokapaussi. Törmälle aurinko killotti kuumasti. Jalkojen huljuttelu kylmässä jokivedessä tuntui taivaalliselta, olkoonkin että huljuttelu kesti vaivaiset parikymmentä sekuntia. Uudelleen matkaan lähtiessämme jouduimme hukkateille, kun aavistimme polun väärään suuntaan. Onneksi eksyminen ei kestänyt hetkeä kauemmin, eikä matkaa tullut. Omaa pöljyyttä ja oikea polku löytyi pikimmiten alle.
Voi hellettä! Mutta enpä ala asiasta valittamaan, päinvastoin. Oli onnettaret olleet puolellamme koko matkan ajan. Oulangan leirintäalueelle tulimme hyvissä ajoin ja vuokrasimme mökin. Jäätelöä JEE, limpparia JEE, olutta JEE! Etukäteen olin nauttinut ajatuksella vilvoittavasta suihkusta, mutta väistynyt talvi oli tehnyt tepposensa ja leirintäalueen vesipumppu oli hajonnut. Ei siis suihkua... Saunavuoro kuitenkin saatiin varattua, olkoonkin ettei ämpärissä lauteille lämpenemään nostettu vesi riittänyt. Olimme ottaneet koiran mukaan ja kytkeneet saunan terassille odottelemaan. Peseytyessämme alkoi ulkoa kuulua hurja rähäkkä, koiran haukkuessa hurjana ja tempoillessa narussaan. Olipa erehtynyt poro tepastelemaan terassikiveykselle ja sekös seropimme sai sekaisin. Lammen rannassa ilta-auringossa oli saunan jälkeen aikas kiva fiilis sihauttaa tölkki auki.
Ruokaa ja makkaranpaistoa ja peti ( kerrossängyt) kutsui alkaisin untenmaille. Kuulostaako tylsälle? Noh, väsy on väsy. Nukkuminen hotellissa, autiotuvassa ja leirintäalueella kuulostaa kovin kevyeltä retkeilyltä, mutta kyllä sille rinkassa painaneelle teltalle tuli käyttöä loppumatkasta. Ei hullumpi syntymäpäivä!
3.PVÄ Oulangan leirintäalue-Jussinkämppä 16 km
Kolmas reissupäivä ja sama mahtava auringonpaiste jälleen! Kyllä pieni ihminen on onnellinen. Leirintäalueelta jatkoimme Oulangan luontokeskuksen kautta matkaamme. Jotenkin sieltä kahviosta tarttui mukaan munkkipussi. Mitenhän se sillä lailla... Pienessä hetkessä olimme jo ihastelemassa Kiutakönkään mahtavia kuohuja. Polku luontokeskuskelta sinne on esteetön, joten köngästä pääsee näkemään huonojalkaisetkin. Kohinaa kuunnellessa ja kuvia napsiessa meni tovi. Pärskyvässä vedessä ja taustalla auringonpaisteessa punaisena hohtavassa kalliossa oli sydäntä läikähdyttävää voimaa ja lumoa. Polku jatkui helppona edelleen. Merenojan tulipaikka oli tupaten täynnä, etupäässä teinejä. Niih. Ääntä ja vauhtia siis piisasi. Rohkeimmat uivat jääkylmässä vedessä. Väittivät kyllä, ettei ollut kylmää. Otettiin vähän syrjemmältä kuusen katveesta oma paikkamme ja muurahaisille tilaa antaen täräytimme priimuksen tulille ja keitimme kahvit. Niiden munkkien kaveriksi tietenkin. Kyllä maistui hyvälle.
" Pari sanaa ruoasta. Olimme joka päivälle varanneet seuraavankaltaisen setin: aamulle pikapuuroa, näkkileipää, voita , mehukeittoa pussiaineksina, lounaalle nuudelia joko tonnikalan (annospussi) tai kanan (minitölkki) kanssa, välipaloina patukoita ja illaksi itsekuivatettua kasvisjauhelihasekoitusta makaroonilla. Lisäksi mausteet, kahvi, kaakao ja extrana 4 kananmunaa sekä lonkero sekä lettuainekset. Kokeiltiin kuivattamista ekaa kertaa itse kiertoilmauunissa. Onnistui niin hyvin, että näillä jatketaan. Koira kantoi omassa rinnassaan nappulansa ja herkkunsa."
Kahvitauosta virkistyneenä jatkoimme matkaa. Mikäpä oli kipitellessä, Polku oli helppo ja leveä ja matka jatkui rallatellen. Oulankajoki kiemurteli. Puhutaan myös niin sanotusta meanderoinnista, kun välillä joki kuluttaa ulkoreunaa ja kasaa maa-ainesta sisäkurveihin. Joen kaartelu ja kääntyily oli kaunista. Törmällä kulkevalta polulta oli mitä mainioimpia näköalapaikkoja joelle. Törmällä tuoksui kesä! Tällä tarkoitetaan auringossa lämminnyttä mäntymetsää, pihkan ja neulasten aromaattista tuoksua. Matka jatkui Ansakämpälle saakka helppoa maastoa myöten. Vedettiin törmällä hetki henkeä maisemia katsellen, kuunneltiin pääskysten kirskuntaa joen yläpuolella ja tarinoitiin jälleen samalle paikalle osuneen vanhemman miehen kanssa.
Kaikki loppuu aikanaan, niin myös leveät ja helpot polkuosuudet. Olimme jo aiemmin perehtyneet reitin kahteen elementtiin; kivikkoon ja juurakkoon, nyt laitettiin lisä vaikeuskertoimeksi muta. Siitä oli jo ollut aiemmin pieniä viitteitä, mutta pyhä kolminaisuus tuli kiipeämisen lisähaasteeksi. Aika uupuneina selvittiin Kulmakkopuron tulille. Siinä vaiheessa oli pakko saada lisäenergiaa ruoasta, sillä majapaikaksi ajattelemallemme Jussinkämpälle oli matkaa. Kulmakkopuron jälkeen oli huomattavissa vanhat uittojätteet pitkin kankaita levinneinä. Tämähän tietysti selvisi jälkikäteen, jonkinlaisia myrskytuhoja uumoiltiin paikan päällä. Jollakin tavalla hohdokas hetki koettiin, kun Kulmakkopuron jälkeen tulimme reitin puoliväliin. Hymyä piti vähän hakea. Kasvojen ja hiusten pesaisu purovedellä virkisti tauolla kummasti. Joskin vaikutus haihtui pian, sillä matka alkoi todella painaa jaloissa. Molemmilla alkoi jalkaterät olla aivan kuin tulessa.
Jussinkämpän siintäessä silmissä ilo oli suuri. Kämppä. Leiri. Ruoka. Lepo. Jotain sellaista. Kuvitelma sai äkkiä kolauksen, kun huomasimme paikalle leiriytyneen ripariryhmän. Edelleenkin epäilen evoluution alkaneen vaikuttaa lasten kuuloon, sillä normaalilla voimakkuudella ei kukaan puhunut, vaan asiat selvitettiin lähietäisyydeltäkin huutamalla. Samaa mekkalaa kesti puolilleöin. Sitten ne väsähti. Paskempi homma vaan, että itse olisi halunnut nukkua jo aiemmin. Teltalle löytyi paikka rannan tuntumasta ilta-auringon valossa. Vähän oli teltta kanervikossa kallellaan, mutta piti tuota välimatkaa jättää nuorisoon. Kuultiin kyllä myöhemmin, että kämppäänkin olisi mahtunut. Hieno ilta lievitti olemisen tuskaa. Pahinta kai oli se kontrasti, kun oli jo tottunut liikkumaan luonnon hiljaisuuden keskellä ja omat ajatuksetkaan ei leirissä tahtoneet saada tilaa.
4.PVÄ Jussinkämppä - Siilastupa 15 km
Ensimmäinen havainto tuuli ja se, että makuualustat ja makuupussit olivat kiilautuneet teltan kaltevalla pohjalla toiseen reunaan. Untakin oli jossakin vaiheessa saatu. Teinit heräili samaan aikaan ja aloimme kiireesti kasata kamppeitamme tuulen puhkuessa jäitä järven pohjukkaan. Jos rannassa oli kylmä, pian liikkeelle lähdön jälkeen piti luopua pitkähihaisista kamppeista.
Matka eteni leppoisasti ( niinhän sitä luulisi) metsätaivalta ja parin suon yli. Olo reipas ja meno leppoisaa.
" Pari sanaa vaatteista: kolmet vaellussukat, urheilualusvaatteet, teknisiä urheilupaitoja sekä lyhyillä että pitkillä hihoilla, merinovillakerrastot, villasukat, fjällun housut ja takit g1000 kankaista, kevytuntuvatakit ( tarpeettomat), miehellä fjällun villapaita ja mulla ohut SOCin ulkoilupuku, hanskat ( tarpeelliset vika yönä samoin kuin kypärämyssyt), jalassa vaelluskengät Hanwagilta ja wanna be crocksit taukokenkinä)"
Oulankajoki oli jäänyt taakse eilen ansakämpän jälkeen ja nyt alettiin laskettua kohti Kitkajoen kanjonia. Monessa kohdassa varoiteltiin jyrkistä laskuista. Oli haasteellista väistellä juuria ja kiviä, alamäessä. Kohta löydettiin itsemme Kitkajoen rannasta ja päätettiin pitää pientä taukoa Ylikodalla. Rantatörmällä istuttuamme tovin, kiinnittyi huomio heinikon rapinaan. Näin harmaata ja sahalaitaa, ja olin aika vikkelästi kodan vierustan penkin päällä seisomassa. Kuulema nelijalkaisia kyitä ei ole olemassa...
Joku oli verrannut Kitkajoen kanjonin näkymiä alppimaisemiin. Ymmärrän kyllä. Kristallin kirkas joki, heinikkoiset niityt ja reunoilla kohoavat karut kalliot. Kalastajat keskellä kohisevia koskia ja suvantoja, kumiveneet matkalla alajuoksuun. Idyllistä ja kaunista, henkeäsalpaavan kaunista. Polku kulki aivan joenrantaa myöten, paikoin vain askeleen päässä. Kivikkoa ja juuria, askeleen hakemista. Ja kun tämä osuus on selätetty, muistuu mieleen sanonta which goes up must go down ja toisin päin. Tässä vaiheessa viimeistään olimme iloisia sauvoista, sillä kun ruumiin rakenne ja ketteryys ei ole vuorikauriin, niistä sai kaivattua lisäpontta kapuamiseen. Totta puhuen nouseminen ei tuntunut loppuvan koskaan ja alkoi se hoosianna raikaa jaloista jälleen. Kun oli päästy ylös, tultiin taasen alas ja niinpä oltiin jo Harrisuvannon kohdilla. Siinä vedettiin henkeä ja koottiin uskoa, että jaksaisimme Siilastuvalle saakka.
Ja jaksettiin. Jäätiin telttoinemme männikköön. Jyrävä kohisi jossakin kauempana. Näkymät kalliolta olivat jylhän kauniit. Harrisuvannon lähellä reitti liittyy Pieneen Karhunkierrokseen. Liekö sen ikäviä lieveilmiöitä olleen kankaalle levitettyjen roskien ja luvattomien nuotiopohjien (opettavainen sormi nousee tässä pystyyn ja alkaa suusta tulla sääntöepistolaa). Ärsyttää moinen piittaamattomuus.
5.PVÄ Siilastupa -Ruka 24 km
Miten hyvin ihmislasta nukutti! Hiljaista ja rauhallista. Yöllä havahdus ja kyljen kääntö, kun sadekuuro rapsahti teltan kattoon. Teltannaruissa roikkuneet vaatteet ja kengät olivat tulleet sisälle sadetta pitämään, kuulema eivät itsestään. Aamu ja uneliaisuus vaati tuhdin kahviannoksen. Ennen matkaan lähtöä sadesuoja rinkan päälle. Aikamme ihasteltiin Jyrävää, mikä eilen oli ollut unelma taustamusiikkia. Upea koski ja putous. Tuohon ei olisi kajakilla menemistä. Päiväretkeläisiä iloisin mielin ja kevyin repuin tuli Pientä karhunkierrosta vastaan. Me rahjustimme vähemmän reippaasti. Reittiosuus oli helppo kaikkine taimikoineen ja hoitometsineen, soineen ja pitkospuineen, oli lennokkaat jalat jälleen. Ellei olisi ollut märkää ja kuraista ja likaista. Juuman ekopisteen kohdalla oli alkanut sataa ja vaihtelevalla temmolla sitä saatiin Porontimajoelle asti, missä vallattiin tupa. Kuivat vaatteet ylle, märät ja kuraiset kuivamaan, kamiina tulille ja pitkä tauko ruoan ja levon saamiseksi. Tauon pito kannatti, sillä sade loppui ja levännein mielin oli hyvä jatkaa jälleen. Hieno muuten tuo vanha myllymiljöö.
" Pari sanaa vedestä: kaikkialta saa juomavettä eli ei tartte kantta kauempaa. Kului päivisin paljon, joten 1/2 litran pulloja sai täyttää tiuhaan. Vettä otettiin järvistä, joista ja puroista ilman suurempia epäilyksiä. Suurin osa niin puhdasta, että voi juoda keittämättä. Pari kertaa keitettiin pulloon. Voi niitä aikoja, kun kannettiin litrakaupalla mukana lähtöpaikalta. "
Reitti eteni jälleen vaihtelevassa ja mielekkäässä maastossa. Parit kilometritolpat joko missattiin tai sitten niitä ei ollutkaan. Iso Kuikkalammen laavun ohi mentiin pysähtymättä ja noin oltiin ensimmäisen haasteen edessä, kun edessä aukeni Iso Kumpuvaaran nousut. Ihan se oli sitä ihtiään; portaita ja kivikkoa jyrkässä rinteessä, välillä köyttä tukena. Aikansa kun taaplaa, niin huomaa olevansa perillä. Vähän yllättyneenä, mutta tyytyväisenä, että oli tuonne selvinnyt. Hetken haltioitumisen jälkeen, katse jo siirtää kohteen Konttaiselle. Ja ei kun tulta päin. Konttaiselle tuuli oli jo tuikea, piti alkaa etsiä päähinettä. Kallioinen laki ja ympärillä kumpuilevia metsämaisemia. Miten sitä sanotaan: vaaralta näkyy toinen vaara. Loputon määrä portaita alas. Ja se alastulo alkaa tuntua jopa pahemmalle kuin nousu.
Oli ollut pieni ajatus , että ne viimeiset kovat nousut jätettäisiin viimeiselle päivälle ja yö vietettäisiin Suolammella. Pysähdyttiin siihen toviksi tulistelemaan ja kylmyys tuntui hiipivän luihin ja ytimiin. Kun hengitys alkoi huuruta sekä meillä että koiralla, päätettiin että nyt mennään samalla vauhdilla reitti loppuun.
"Pari sanaa koirakaverista tähän väliin. Hieman kurittomana pitämämme seropi käyttäytyi sangen mallikkaasti koko reissun ajan, saunan poroepisodia ei lasketa. Aamulla lähti suurella innolla taipaleelle, käytti jokaisen tauon lepäämiseen, ei osallistunut toisten haukkujaisiin, kunnioitti hienosti komentoja, väsyi joillakin etapeilla niin että vetäjää sai kiskoa ja patistaa eteen päin, teki tuttavuutta kaksijalkaisten kanssa ja hakeutui rapsuteltavaksi, nukkui yönsä rauhallisesti teltan absidissa, osasi jopa tulla viereen odottamaan matkan jatkumista, kun syystä tai toisesta pysähdyimme. Reissun jälkeen nukkui kotona kaksi päivää väsymystään., suostuipa jopa käväisemään makuullaan autossa kotimatkalla ( tod.näk. Väsy voitti stressin)."
Laavulta lähtiessä oli ensimmäistä kertaa suorittamisen makua, tähän asti kai olisimme enemmänkin puhuneet suoriutumisesta. Ilta alkoi olla jo kääntynyt yöksi, sumulautat vaelsi taivaalla, pilvikerroksen rakoilu antoi viitteitä, miltä maisemat olisivat näyttäneet valoisaan tai edes selkeään aikaan. Outoa on olla yli 400 metrin korkeudessa ja tulla suon reunaan. Ihmeellistä oli löytää lumimakkaroita kallionkupeesta. Olihan sentään kesä.
Hei Valtavaara täältä tullaan! Sitä luulisi, että se on yksi korkea nyppylä, minkä päälle noustaan ja that's it. Valtavaaralla on kuitenkin pituutta useampi (tarkistuksen jälkeen 4) km. Sitä kuuluisaa nousua, laskua, nousua, laskua ja jossakin kohdassa vaan tajuaa olevansa siellä ihan huipulla, huiputtamassa. Tuuli ujeltaa, Valtavaaran päivätupa tönöttää harmaana vieressä, oven saranat kirskuu, koira luulee pääsevänsä nukkumaan.
Ja nämä pähkiöt vetää hanskat käteen ja lähtevät jatkamaan matkaa. Tuossa vaiheessa tunsin kuvitteellisen koiranpuraisun nilkassa; mä en jaksa enää. Tai sitten se oli mies... Valtavaaralta laskeuduttiin osin kivirappusia pitkin ja tartsania leikkien köysissä roikkuen. Askeleita piti sovitella ja eteneminen oli hidasta. Lopulta ollaan siinä kulmassa, missä polku kääntyy, ylös päin ja kohti Rukaa. Siinä ne viimeiset mehut sitten lähti. Hiekkapolkua ja rappusia sinne hyppyrimäen juurelle saakka. Siitä pieni huikonen polkua alas, portin alta, viimeinen kameran rapsaus 0/82 kohdalla. Kello on paria minuuttia vaille puolen yön. Rinkat autolle, hotelliin anomaan yösijaa, suihkuun, huomata kantapäästä puuttuvan palan, grilliltä hampurilaista nassuun, nukkumaan. Onnellinen.
We did it!
TOP LISTA:
- luonnonrauha, ei kuulunut auton, koneiden yms ääniä
- paljon nähtävää, ja sen kaiken nähtävän jylhyys
- järvet jäässä
- koivuun puhkesi lehti
- sikahyvä keli
- pienistä kitinöistä ja jalkavaivoista huolimatta selvittiin
- kiireettömyys
- liki suorituspakottomuus
- kuukkeli, pääskyset, joutsenet ja muut viipottajat
- kohtaamiset saman henkisten ihmisten kanssa
- päästiin perille
Ps. Ai mitä turhaa mukana, kameran gorillanjalka ja ne kevyttoppikset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti