Vappuviikonlopun reippailuun Muikkunen sai valita retkikohteen.
Tällä kertaa ei menty merta edemmäs kalaan, vaan hurautettiin kallansiltojen toiselle puolelle ja sukellettiin Puijon metsiin.
Edellisellä viikolla takatalven tuiskujen jäljiltä metsässä oli yllättävänkin paljon lunta.
Suurten kuusien varjossa lumikinokset sulaa hitaasti, tosin aurinkoisilla paikoilla oli sulaminen jo edennyt pitkälle.. Vaikka polut paikoitellen sohjoisia oli metsässä vaivatonta liikkua.
Puijo tarjoaa kulkijalle vaihtelevan maaston loivine nousuineen ja laskuineen.
Maasto on hyvin metsäinen, mutta reitin varrella on aukkopaikkoja joissa aurinko pääsee porottamaan lämpimästi. Linnunlaulua ja luonnonrauhaa kaipaavalle Puijon itäpuolelle moottoritien kumu saattaa olla pettymys, länsipuolelle selänteen huippu vaimentaa melun tehokkaasti.
Puijonnokan laavu on mahtavalla paikalla, myrskykaatojen muhkuraisista rungoista tehty laavu penkkeineen on juuri niin upea kuin länteen avautuva Kallaveden maisemakin.
Kivenjärkäleistä tehtyä nuotiopaikkaa eivät ole huligaanit saaneet lainkaan rikottua, on sen verran massiivista tekoa kaikkineen. Kokoa on sen verran ettei makkarat taistele tilasta, vaan tulille mahtuu yhtä aikaa pataljoonan verran väkeä. Polttopuiden halkaisulaite on pultattu teräspala kantoon jämäkästi, eli kirvestä ei ole jätetty innokkaiden termiittien apuvälineeksi.
Pikukin sai oman nuotiomakkaran, kotimatkan ajan olikin sitten erittäin tyytyväinen, vaikka autokyydillä joutuikin kulkemaan.
Talvisessakin asussaan näköalapaikalta avautuva savolainen järvimaisema on auringonvalossa kylpiessään huikaisevan kaunis suarineen ja salamineen, voi vain odottaa että Kallavesi vapautuu jäisestä kannestaan.
