Syksyn viimeiselle telttareissulle lähdimme kesällä meidät lumonneeseen Etelä-Konneveden kansallispuistoon.
Tavoite oli Kolmen vuoren vaellus 16km ja yöpyminen Enonrannan puolimatkan laavulla.
Reittikuvauksen mukaan luvassa oli haastava ja suuria korkeuseroja tarjoava reissu.
Matkaan lähdettiin puolipilvisessä syyssäässä ja sateen uhkakin oli olemassa. Maisema kylpi ruskan väreissä,joskin paras väriloisto oli jo ohitse. Keltaiset koivut hohtivat havupuisissa rinteissä.
Edellisviikkoisen sateen jäljiltä maasto tihkui kosteutta. Sammal hyllyi jalan alla kuin märkä pesusieni. Nousuissa kaipasimme puuttuvia sauvoja tasapainottamaan kulkua, onneksi polunvarrelta löytyi tarkoitukseen kelvolliset kepit. Vaellussauvat ovat nyt ostoslistallamme.
Etelä-Konneveden kallioiset rannat olivat upeat.
Enonlahteen ja Keskilahteen poikkeaminen kannatti, sillä väliin jäävän niemen kärjessä on taatusti reitin upein nuotiopaikka. Retkemme ajankohtana niemessä oli ainoastaan jonkun kyhäämä kivirinki, virallinen nuotiopaikka valmistui myöhemmin. Niemestä poistuttuamme kameran kanssa häärinyt kettutyttö otti perstuntumaa rantakivillä, ylivilkkaan Pikun hihnan takertuessa rinkan yläosaan ja kettutyttö oli hetken äänekäs sellällään räpistelevä koppakuoriainen.
Niemen jälkeen meno alkoi tuntua raskaalta ja mielessä välkkyi nuotio, leiriytyminen ja se, että saisi kupunsa täyteen. Optimismi oli huipussaan, kun tulimme opasteen luo, mistä matkaa oli merkitty olevan Enonrannan laavulle enää vaivaiset 300 metriä. Olipa muuten pitkä kolmesataametrinen. Liekö mittavirhe vai oliko tallustajien jalat jo umpiväsyneet. Todennäköisesti jälkimmäistä.
Pettymys oli suuri, sillä laavu ei ollutkaan vielä valmis. Kun vielä tuuli oli navakka, jäi nuotionlämpö vain kaukaiseksi haaveeksi. Keskeneräisen laavun suojissa viritimme Primuksen tulille, puimme kaikki mukana olleet vaatteet ja ahmimme eväitämme. Päivän opetus meille oli, se että seuraavilla reissuilla kunnollisia evästaukoja pidetään tiheämmin. Pelkkä vesi ja ärripurrisuklaapalat ei riitä.
Ainoa mahdollinen telttapaikka olisi ollut aivan rannassa, mutta tuulessa teltan pystyttäminen olisi ollut mahdotonta. Niinpä lastasimme liiterissä olleet puut takaseinälle ja vapautuneelle lattialle pystytimme Akkan. Mikäpä oli ollessa, tasainen alusta ja katto pään päällä ja nurkan takana huussi. Pimeä tuli aikaisin ja väsyneelle kolmikolle maistui uni nopeasti. Jäi Persidit katselematta, vaikka olimme niitä aikoneet vasiten herätä kuvaamaan. Tuuli kohisi nurkissa, mutta varusteet toimivat kelissä loistavasti. Koirakaverikin oli sikeässä unessa absidissa, eikä havahtunut lattian alta kuuluviin rapinoihin.
Aamu valkeni aurinkoisena, mutta viileänä ja rannassa nautitun aamuappeen jälkeen lähdimme eteen päin ja ensimmäiseksi ihailemaan Loukkuvuorelta avautuvaa upeaa maisemaa. Vesistöt näyttivät jatkuvan kauas taivaanrantaan vain kapeat kannakset välissään. Välipalaksi nautittiin varvustosta puolukoita ja mustikoita. Kelikin siinä lämpeni mukavasti päivän mittaan ja Kalajanvuoren päälle päästyämme oli jo suorastaan lämmin.
Kulkijoita ei lisäksemme kovin paljoa reitillä ollut, mutta Vuori-Kalajan laavu oli ylikansoitettu. Olimme ajatelleet viettää siellä rauhallisen tauon ennen autolle suuntaamista, mutta se jäi vain haaveeksi. Paikalla oli monta retkiporukkaa ja kaiken huippuna partiolaisryhmä. Meteli sen mukainen ja lopulta nuotiolla oli niin paljon makkaroita paistumassa, ettei enää tiennyt mikä olisi ollut oma. Poistuimme paikalta vikkelästi ja olihan se Kalajan parkkipaikka täynnä. Autoja riitti pitkin tienreunuksiakin vielä pitkän matkaa.
Etelä-Konnevesi on upea paikka ja sen näyttää löytäneen moni muukin meidän lisäksemme. Ensi kesänä tänne täytyy tulla testaamaan uusia laavuja ja nuotiopaikkoja.
