Tulipa viimein torstai ja kalenteriin varattu vapaa pitkä viikonloppu. Kesäloman suunnitelmia silmälläpitäen testaus mielessä ja onnesta hekumoiden, että kevät on tullut ja ekalle telttavaellusluontoretkellemme pääsisimme. Toukokuun puoliväli ja mielessä viime vuoden upea lämmin jopa kesäinen sää.
Mutta. Taivaanmerkit eivät tainneet olla meille nyt suotuisat, sillä Suomen yllä on jo pitkään vellonut sitkeä kylmärintama, joka harva se päivä on tupruttanut lunta ja räntää. Tähän yhtälöön lisättiin rouvashenkilön alkuviikosta koiranpissitysreissulla nyrjäyttämä nilkka ja aivan kuin vaikeuskerrointa lisäten herrahenkilön reissupäiväksi kypsyttelemä flunssa. Jotkut olisivat miettineet kahdesti, ehkä jopa kolmesti matkaan lähtöään. Toki sen verran järkeilimme, että lähdetään, kun on rinkat pakattu ja mieli jo siellä metsän siimeksessä vaeltelee, mutta mennään niin kuin pystytään ja keskeytetään, jos käy liian hankalaksi. Mukavahan siinä toukokuisessa räntäsateessa oli reisuun lähteä. Sohjon läpi ajaminen niin että näkyvyys oli välillä liki nolla, kesärenkailla, piti ottaa ihan huumorilla, ettei into olisi laantunut.
Puolen päivän jälkeen olimme perillä Lapinsalmen parkkialueella. Lisäksemme pari autoa ja aurinko paistoi kirkkaasti. Siitäpä siis rinkat selkään, matka-ahdistuksesta kärsivälle koirakamulle inhokki vedonestopanta päälle ja menoksi. Lapinsalmen riippusilta johdatti meidät sujuvasti Repoveden kansallispuiston syövereihin. Reittimme mukaili löyhästi Kaakkurinkierrosta. Sen ensimmäinen etappi riippusillan kautta kulkiessa on Katajavuori. Matka sinne vei mukavia neulaspolkuja pitkin ja rinnettä myötäilevien portaiden kautta. Joku oli laskenut, että portaita olisi parisensataa. Tiedä häntä, mutta paljon niitä oli ja alaspäin katsottaessa nousu oli juuri niin jyrkkä, kuin reidet vinkuivat. Ja se keli, sitä saatiin sitten ihan joka lähtöön. Välillä paistoi ihanasti ja hetkessä taivas paiskoi rännällä ja rakeilla. Tämä nyt vaan on niitä asioita, mille ei voi mitään.
Katajavuori turhan usein sivuutetaan , kun puhutaan Repovedestä. Kommentit usein ylistää Mustavuoren näkötornia ja Olhavaa. Katajavuorelta aukeaa esteettömimmät näköalat Repoveden järven selkien ja polveillen siintävien metsien yli. Kalliolaen päältä oli mahtavaa ihastella sitä. Löytyihän sieltä se vuoren selkärankakin. Sen lisäksi kalliosta saattoi erottaa moninpaikoin luonnon muovaamia uurteita ja kaiverruksia. Siirtyneen jään jäljet on ja pysyy.
Ensimmäisen päivän etappi oli tarkoituksella hyvin säästeliäs, eli lähinnä marssi leiripaikalle, Kuutinkanavalle. Maasto oli mukavan vaihteleva ja kumpuileva. Polku-urat olivat pääosin kuivat ja varsin leveät. Harvoin maastossa on pystynyt etenemään rinnakkain. Kosteikkojen yli menevät pitkospuut odottavat vaihtotalkoita. Luvalla sanoen ne oli paikoitellen niin lahot että astuminen hirvitti.
Kuutinkanava kaksine tulipaikkoineen ja laavuineen sekä vanhasta uittoperinteestä jäljellä olevine ränneineen oli idyllinen. Kuutinlahden toisella puolella oli ylhäältä alas ulottuva kallionsortumaalue, kivivyöryineen. Vastapuolelle oli rakennettu eräänlainen amfiteatteri ja kuulema lahden akustiikka on niin hyvä, että siellä pidetään konsertteja. Sama sahaava säänvaihtelu jatkui perilläkin. Laavun nuotiotulen lämmöstä oli pyryä mukava seurata. Teltta pystyyn parhaimpaan tuulensuojaan ja lämmintä ruokaa mahaan. Varsin varhain kömmimme yöpuulle telttaamme. Kylmästä hytisten puimme päälle kaikki mahdolliset tamineet ja silti olo oli kolea. Pakkasen puolelle lämpötila laski yöllä. Eipä tuolla leiripaikassa ruuhkaa ollut. Lisäksemme vain nuori tyttö riippumattoineen. Siinä vasta varsinainen sissi.
Perjantaiaamu valkeni selkeänä, mutta tuulisena ja kylmänä. Koiraraasumme tärisi vilusta, ylenkatsoi tarjottua nappula-aamiaista ja oli varmaan enemmän kuin tyytyväinen liikkeelle lähdöstä. Ekassa nousussa otettiin jo luulot pois, sillä kiipeämistä piisasi. Sortuman puoleista rantaa kuljettiin Mustanlamminvuoren näköalatornille menevälle polulle saakka. Rinkat hylättiin puoleen väliin ja kiivettiin kallioiden yli tornille. Täti-ihmisellä kun tuppaa olemaan ihan jonkinmoinen korkeanpaikan kammo, niin kiipeäminen oli suoranainen työvoitto. Itsensä ylittämistä tämäkin, kiivetä narisevien heiluvien lautojen yli korkeuksiin. Näkötornista sai hyvän kokonaiskuvan alueesta. Selkeässä säässä katse siinsi kaukaisuuteen.
Mustanlamminvuoren jälkeen tassuttelimme pääosin mökkiteitä pitkin Karhulahteen, mikä oli toisen yömme etappi. Olimme olleet kaukaaviisaita ja varanneet Karhulahden varauskodan. Avainsysteemi toimi puhelimeen saadulla pinkoodilla. Kaksi ihmistä ja koira sai liki huhuilla toisiaan, sillä kota oli hyvin tilava. Kaminaa lämmitettiin urakalla ja tila saatiin lämpimäksi. Mikä nautinto vuorokauden mittaisen palelemisen jälkeen. Tuntui ihanalta köllähtää laverille pitkäkseen ja niinhän siinä kävi, että uni voitti. Nokosten ja nokipannukahvien jälkeen olikin jo niin virkeä olo, että päätettiin lähteä kiertämään Korpinkierrosta pitkin Olhavanvuorelle.
Täälläkin polut olivat neulasmattoisia, paikoitellen kivikkoisia ja puiden juurien juovittamia. Ihana aurinkoinen ilta saatiin ja tuntui kerrassaan upealta kävellä valon ja varjon heijastuksissa. Jotain uskomatonta oli siinä, miten vanhat tyvestään oksattomiksi muuttuneet kuuset loivat kaikkialla kumpuilevan vihreän sammaleisen alustan kanssa mielettömiä kontrasteja. Täältä saattoi uumoilla kaiken maailman maahiset vilistämään. Olihan se Olhava upea! Kallioista selännettä pystysuorin kallioseinämin tuntui riittävän loputtomiin. Huikeat maisemat! Tuolla olisi voinut katsella kauemminkin, mutta alkoi matkamiesten jalkoja painaa. Olhavan tulipaikalla aivan kallioseinämän kupeessa oli iso joukko leiriläisiä telttojaan pystyttämässä. Olhava on ollut kiipeilijöiden suosiossa 1950-luvulta saakka, mutta nyt ilta-auringossa ei seinämillä näkynyt ketään.
Laavussa saimme pitkät lämpöiset unet. Karvakamummekin nautiskeli kuorsaten kaminan katveessa, eikä aamulla ollut kiireinen minnekään. Lauantain tullen lähdimme kohti viimeistä yöpymispaikkaa. Suuntana Lojukoski. Jostakin olimme lukeneet, että tämä puolustusvoimien ampuma-alueen puoli olisi Kaakkurin kierroksen tylsin osa. Ehkä se ei tarjonnut avaria kauas kaukaisuuteen ulottuvia maisemia, mutta paljon oli nähtävää täälläkin. Toki reitti luikerteli aika ykstoikkosten osuuksien läpi, mutta reitille mahtui kauniit jäkälien peittämät kallioselänteet, suolammen rannassa oleva Kirnukankaan laavu sekä Kirnuhuo ´on solinaa täynnä oleva rotkonreunus puroineen. Maastollisesti reitin osuus oli haastavin; runsaasti jyrkkiä nousuja ja laskuja, joskus liki pystysuorissa rinteissä.
Lojukosken tulipaikka oli melko kansoitettu ja malliltaan sellainen, että polku kulki sen läpi. Olimme niin aikaisin Lojukosken kohdalla, että päätimme hieman pidentää päivämatkaa ja jatkaa Tervajärven ympäri Talakseen asti. Talas on vain kivenheiton päässä Tervajärven pysäköintipaikalta ja se näkyi päiväretkeläisten määrässä. Mutta telttapaikkamme pienen kallioisen niemen kupeessa oli mitä ihanin. Aurinko paistoi siihen illalla upeasti ja saimme siinä istuessamme katsella kuikkaparin leppoisaa uiskentelua. Ainoat eläimet mitä reittimme varrella bongasimme olivatkin lintuja. Kuikka, tikka, kaakkuri, koskelo, sorsa, tukkakoskelo ja erityisen voimakkaana kenties soidintaan tai rajariitoja ratkovina joutsenet Vedenpinta ja kaikkialla kohoavat kalliot loivat niille huikean akustiikan. Niin ne loivat myös viimeisen yön tulipaikalla majoittuneelle nuorisoporukalle. Kolmen aikaan yöllä ei olisi mieli tehnyt kuunnella moniäänistä kuorolaulua ja vaikka komeasti lauloivatkin, niin eritoten ohjelmiston joululauluvaiheessa alkoi ärsytys olla kova.
 |
| Matkalaturi ja puhelin kuivumassa uintireissun jälkeen |
Huonosti nukutun yön jälkeen olikin enää pieni siirtymä ennallistetun poltetun metsäalueen ja Ketunlossin kautta lähtöpaikkaamme. Reitti oli ainakin nyt keväällä siisti ja hyvässä kunnossa, liiterit notkuivat polttopuita ja huussit siistit. Kolme lähtöpaikkaa pysäköintialueineen hajauttaa ruuhkan mukavasti. Äitienpäivän kunniaksi sunnuntaina reitillä näkyi paljon perheitä ja Lapinsalmen parkki oli tupaten täysi. Muutenkin vastaantulijoiden keski-ikä oli poikkeuksellisen alhainen. Voinee siis sanoa, että luontomatkailun ja samoihin olevan tästäkin näkökulmasta voimakkaasti esillä oleva trendi. Repoveden pisimmätkin reitit ovat lyhyiden etappiin siirtymiä, tulipaikkoja on tiuhaan ja juomavettä varten on monta kaivoa.
Repovesi vastasi täysin ennakko-odotuksia, ehkäpä jopa hieman ylitti. Alue on varsin pieni ja siirtymämatkat olivat maltillisia. Reitin vaativuus oli kohtalainen, jossakin oli luokiteltu vaativaksi, mutta ehkäpä se näkyi reitin kovimmissa nousuissa. Olimme liikkeellä sesongin ulkopuolella, joten poluilla ei ollut ruuhkaa. Keskikesällä tilanne voi olla toisin ja silloin kävijä joutuu etsimään luonnonrauhaa. Tämän retken mukanaan tuomin opein pääsemme nyt valmistelemaan kesälomamme pohjoisen keikkaa. Toivottavasti kuntomme on silloin terässään. Testi onnistui siis yli odotusten. Tähänkin reissuumme olimme valmistautuneet tutkimalla runsaasti kirjallistamateriaalia, netin vertaiskokemuksia sekä youtube videoita.
Kotiinpaluu monen päivän reissuliat nahkassa pääsimme valmiiksi lämmitettyyn saunaan, kerrassaan ihanaa.
